D-junioreiden sarjakauden päätösturnaukset Rovaniemellä ja Sodankylässä

26.4.2023

Kauden päättäneeseen kotiturnaukseen Hirvet lähdettiin täydellä seitsemän junnun 2010-syntyneiden ryhmällä, panoksena D-aluesarjan sijat 25-30. Vastaan asettuivat Lapin Sudet sekä ArVo ja KempeLe kumpikin kahden joukkueen voimin. Alkuun pelatut oman lohkon kaksi peliä sanelivat mahdollisen pääsyn välieriin ja sieltä finaaliin tai pronssipeliin.

Hirvet olivat liikkeellä kauden päätteeksi juuri oikeanlaisella positiivisuudella, tsempillä ja taistelumielellä. Alkulohkon tuloksena kaivatut kaksi voittoa - molemmat kairattiin ratkaisevien kolmansien erien kautta. Onnistumisia saatiin laajalla rintamalla ja peleihin mahtui enemmän iskulyöntiin päättyneitä hyökkäyksiä kuin aiemmissa turnauksissa yhteensä! Myös aloitusten vastaanotto toimi huomattavan paljon paremmin kuin muissa kauden kahinoissa.

Välierässä kaatui ArVo Kotkat jälleen kolme-eräisen periksiantamattoman kisailun päätteeksi. Tässäkin pelissä Hirvien hyvä henki ja kaverien kannustus nostivat joukkueen alun alhosta menestykseen. Tie vei siis lohkon finaalin ja ratkaisuun sijoista 25-26.

Harmittavasti KempeLe Laser päästettiin ensimmäisessä erässä liian helpolla: kolmen tiukan aiemman pelin kuorma alkoi näkyä ja yhteinen tsemppi laantui sekä keskittyminen kirposi. Toiseen erään Hirvet heräsivät onneksi vielä taistelemaan ja sarjakausi saatettiin päättää paremmissa pelifiiliksissä vaikka erä ja finaali hävittiinkin. TäVo Hirvien tuloksena siis D-tytöt ja -pojat Pohjoisen aluesarjan sija 26. Tsemppipelaajana Hirvien joukkueesta palkittiin Riina Puljujärvi. 

Ensikaudella 2010-syntyneet pelaavatkin jo ison kentän ja kuuden pelurin lentistä C-junnuina. Ei muuta kuin eteenpäin!

Tommi Lehtilä, valmentaja

Hirvet juhlistamassa voitettua ottelua. Joukkueen kokoonpanossa Marjukka Hirvisalo, Taneli Lehtilä, Ada Ahola, Annu Vaaraniemi, Aada Mustajärvi, Riina Puljujärvi ja Ronja Hyötylä.

TäVo Kurkien lauantain sijoitusturnauksen pelipaikka oli Rovaniemi ja Ounasrinteen monitoimihalli. Ennen lähtöä tarkistettiin hymyssä suin, oliko ”Robinilla” molemmat kengät mukana ja olivathan ne. Voitiin siis lähteä matkaan. Puolessa välissä matkaa huomattiin, että toisella pelurilla oli pelihousut jäänyt kotiin ja muutaman puhelun jälkeen saatiin pelihousut matkalle kohti Rovaniemeä. Tässäpä siis jo kaksi extra tarkistettavaa asiaa ennen turnaukseen lähtöä.

Intoa täynnä olevat Kurjet saivat vastaansa tutun Arvo Ice Stars joukkueen. Alussa oltiin hyvin mukana, mutta sitten 1. erä lähti kääntymään Arvon puoleen, kun meillä ei osattu puolustaa ”pieniä palloja”. Toisessa erässä pelisuunnitelmaa muutettiin ja enää pienet pallot eivät jääneet meidän kenttään. Hienon taistelun ja turnauksen parhaimman pelin lopputulos 2-1 (16-25,25-23,16-14). 

Seuraava peli oli heti perään ja vastaan saatiin Kempele Ksenonit. Edellisen pelin huumaan unohtuneena peli meni seisoskeluksi. Vastapuolen pitkät tytöt pudottelivat palloja verkolta ja niiden puolustaminen oli meille vaikeaa. Lyöntien puolustaminen olisi ollut helpompaa. Tätä peliä kuvaa parhaiten sana sormilyöntipeli. Lopputulos 0-2 (14-25, 9-25).

Viimeiseen peliin valmistauduttiin ja tsemppi olikin oikein hyvä ja mieli päättäväinen. Tähän peliin lähdettiin rohkeiden hyökkäysten ajatuksella, olihan tiedossa sarjakauden viimeinen peli. Vastaan tuli YNM D1 ja vastus oli tuttu Junnuvaskoolista. Ensimmäinen erä oli meidän; kaikki tuntui onnistuvan ja tsemppi pysyi mukana, vaikka pallo välillä omaan kenttään jäikin. Seuraavassa erässä turnausväsymys alkoi painamaan ja vastustaja pääsi karkuun. Aikalisän jälkeen Kurjet kuroivat 6 pisteen eron lähes kiinni ja loppusuoralla vastustaja pisti isomman vaihteen päälle. Kiristä huolimatta erä vastustajalle. Kolmannessa erässä taistelutahto ei aivan riittänyt ja virheiden myötä kolmaskin erä vastustajalle. Lopputulos 1-2 (25-21, 20-25, 10-15). 

Hieno sarjakausi, loppusijoitus 18/30. Ensi kaudella jatketaan D-aluesarjassa.

Sirpa Willman, valmentaja

Takana: Emil Rajaniemi, Helmi Oksanen ja Miina Willman Edessä: Laura Mikkola, Erin Ylivaara ja Neeta Hämäläinen